Maalla asuja ei piipahda nurkan takana etnisessä, mutta piipahtaa metsään hakemaan vaikka katajanmarjoja:

Kävin siis hakemassa katajanmarjoa peuralientä varten. Samalla vein roskikseen rikkinäisiä muovikukkaruukkuja yms. roskia, joita keräsin Lintupuistosta ruokia lisäillessä.

Ruukut pamahtivat tyhjän roskiksen pohjalle ja melkein vierestä lähti jänis. Pamautin (hullu!) vielä roskiksen kannenkin kiinni ja ladon vierestä ryntäsi kohti Lehmihakaa (meidän lähimetsä, ei meidän oma metsä) 4:n valkohäntäkauriin lauma. Mennä nyt pelottelemaan metsän elukoita, minä torvelo!

Tässä on ristiriitaa edelliseen postaukseen, totta! Muutama vuosi sitten en halunnut edes kuulla metsästyksestä, ainakaan yksityiskohtia. Maalla asuminen muuttaa näkökulmia (ja vähän tuo barf). 

Täällä luontoa kunnioitetaan. Sitä seurataan, siitä puhutaan - jopa enemmän kuin säästä. Kun näin peltopyitä, soitin heti Lintutarhurille ja sain paljon lisätietoa niiden elämästä; kun Metsästäjä näki maakotkan, soitti hän välittömästi minulle ja käski kaivaa kiikarin esille; metsästäjän Vaimo soittaa illalla ja varoittaa laskemasta pikkukoiria ulos: huuhkajan huhuilu on kuultu, vai oliko se sittenkin lehtopöllö?

Taannoinen nimenmuutos auttoi. Peuraa syödään: peuran sisäfilee, peurasoppa, peuramakkara... Ruokien nimet eivät varmaan muutu  minun elinaikani, miltä maistuisi valkohäntäkauriskeitto? Valkohäntäkauris on se kaunis eläin, jota ruokitaan (omppuja, porkkanoita, viljaa) ja jonka elämää seuraillaan, kuvaillaan.

Aika ristiriitaista siis. Pitää vaan laittaa asiat ja arvot kohdalleen.

Metsästäjä tässä päivänä muutamana tunnusti, ettei hänestä ole näiden lähiseudun hirvien ja kauriiden ampujaksi. Onneksi perämetsiä riittää.

Nyt on kaikki valmiina ja peurankroppa pöydällä, työ alkakoon! Koirat saavat lohdutukseksi eilen (sattumalta) sulamaan otetut hirvenkylkiluut.

edit. päivittelin aiempaakin postausta työn edetessä kuvillakin, nyt jo helpottaa (klo 21:15)

Raija