Joskus olen uskomaton pähkäilijä. Niin kuin tässä jyrsijäongelmassa.

Syksyllä alkoi kuulua rapinaa. Ihan ekaksi työhuoneessani (jossa on lattialla miljoona laatikkoa yms. joille ei paikkaa ole löytynyt). Nuorin koira Doris vähän reagoi. Niin minäkin: istuin koneella kumisaappaat jalassa.

Sitten sain vinkin sähköisestä, ultraäänellä toimivasta jyrsijäkarkoittimesta. Ostin kaksi, á 21 euroa. Yhden piti riittää 40-50 m2:lle. Tarkemmin kun tutkin, niin "toimii kuin taskulampun valo, pysähtyy kiinteään esteeseen". Työhuoneen rapinat loppuivat muutamassa päivässä. 

Toisen laitoin keittiöön. Siellä niitä kiinteitä rakenteita on aikalailla, joten sijoitusongelmia oli (on vieläkin).
Keittiöhiiren(-ien) ruokahalua ihmettelin: eräänä aamuna oli Rostenin kokonainen ciabatta-leipä syöty ontoksi.
Hyvästi herkullinen aamiaisleipä!

Noin viikko ennen joulua huomasin pakastimen ja liikuteltavan kaapiston välissä lastua. Paljon lastua.
Joku oli kaivanut reijän seinään ja tiputellut vanhat fyllingit lattialle. Sitten sitä ilmaantui tiskikoneen eteen ja vaikutti siltä, että nyt syödään keittiökalusteita. No, tehtiin joulusiivoa ja pahimmat lastut menivät takkaan.

Jouluaattona olin Lintupuistossa täydentämässä ruokintoja. Huomasin, että kompostien ja kasvihuoneen vierustalle oli jäänyt saavi täynnä vettä. Kumosin sen ja sitten juoksin melkein tontilta ulos huutaen jotain "väyväyväy" vapisevalla äänellä (mihin vain hysteerinen nainen pystyy). Saavissa oli hukkunut rotta. Sellainen turvonnut vaaleanpunaisine jalkoineen. APUA!

Vihdoin looginen ajatteluni uskalsi toimia: meillä onkin keittiövieraana rotta. Viikon verran jaksoin uskoa, että se ainoa oli se hukkunut. Väärä luulo.

Hankin tietoa ja sain kaikenmoista - ristiriitaistakin. Loukuttajaksi minusta ei ole, joten on kai pakko turvautua myrkkyyn. Ei kun Agrimarketiin. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin myrkkypalasiin. Joita pitäisi laittaa johonkin laatikkoon, jota pitäisi tarkistaa muutaman päivän välein ja tarvittaessa lisätä palasia.

Mutta mihin laatikko? Tärkeintä on, etteivät koirat (tai naapurin villikissat) löydä sitä. Suunnittelin pieniä muovipusseja (kärki auki kuin tomusokerikoristeita tehdessä), jotka tunkisin rotan tekemiin koloihin keittiössä. Jos jeesusteipillä sulkisi aukot, niin koiravaaraa ei olisi. Entäs jos se sitten kiipeäisi jonnekin seinän sisään kuolemaan ja haisemaan (joku sanoi, että haisee vain kaksi viikkoa), onhan sillä jo varmaan aikamoinen luolasto meidän talossa? Tai sitten jos pudottelisi niitä palasia sen sisääntuloaukkoon, jonka olen löytänyt  talon perustan vierestä? Vai pitäisikö kontata (johon en pysty) viemään palaset talon rossipohjaan? Jolloin pitäisi irrottaa luukun hiirisuojana oleva verkko (onks tässä jotain iroonista?).

Myrkkypönikkä könöttää vieläkin avaamattomana. Minä olen pähkäilijä silloin kun kysymyksessä ei ole SUURI KRIISI.  

Terassikeittiön työtasolta katoaa ainakin yksi lintujen talipallo joka yö, mutta näin on saavutettu ainakin välirauha. Ehkä jo ensi viikolla pystyn päättämään myrkkyjen paikan. Sitä ennen pidän huolta talipallojen riittävyydestä. Taustalla saattaa olla myös inho eläinten tappamista kohtaan, mutta ROTTA!