En ole aikoihin kirjoittanut - ehkä joku on huomannutkin...

Kaikenlaista estettä: ensin oli oikea käsi niin kipeä, että piti hillitä harjoituksia (passiivivaiheessa oleville reumakäsille kirjoittaminen ja pianonsoitto ovat loistavia harjoituksia). Labrakokeita tekevältä kotisairaanhoitajalta piti pyytää miehen kynsienkin leikkuu - että se on aina vaikeaa, kaikki avun pyytäminen.  

Sitten - kauniina, ihanana, aurinkoisena Kalevalan päivänä Jussi sai jonkinmoisen tajuttomuuskohtauksen. Makasi terassin lattialla silmät auki, mutta ilman katsetta.

Kun sain sentään jonkinmoisen kontaktin, hän ei pystynyt puhumaan ja vasen puoli ei reagoinut. Arvaatte, mitä ajattelin. 

Vieläkään ei varmuudella tiedetä, mikä tuli. Ehkä eka ikinä epilepsiakohtaus. Jussi on TYKS:ssä ja voi jo ihan hyvin, vilkuttaa teillekin

Vähän epäskarppi kuva, mutta ainoa missä vilkuttaa...

Eilinen oli itselleni kova ja vaativa päivä - ehkä siitä sitten joskus. Tullessani kotiin illalla tuli tunne, että konttasin lumessa viimeiset sadat metrit. Vielä en jaksa kertoa.

Tänään kaikki syömättömyys, niskajännitys ja stressi tekivät oloni niin huteraksi ja huojuvaksi, että jouduin pyytämään ystävätärtäni apuun. Helpotti muutaman tunnin kuluttua ja Maria lähti kotiin.

Kymmenisen minuuttia sen jälkeen kuulin hirveää vinkunaa, katsoin työhuoneesta tupaan ja näin Doris-koiran juoksevan keittiöstä tuvan pöydän alle. Sekunnin kuluttua se toi ylpeänä näytille - työhuoneeni oven eteen - tappamansa jumalattoman ison rotan. Kiljaisin, mutta sitten älysin kehua koiraa. Doris nappasi raadon uudelleen ja vei sen terassille.

Mulla on hillitsemätön raato-, hiiri- ja rottafobia. Oli pakko soittaa Marialle ja pyytää TAAS apua. Maria tuli miehensä kanssa (se suuri Metsästäjä) ja veivät raadon koiralleen iltapalaksi...ehkä (Ida elää lähinnä hiirillä, myyrillä, rotilla ja lepakoilla - ei maistu kaupallinen koiranruoka). 

Meillä on keittiössä kaksi sähköistä ultraäänikarkoittajaa. Myrkytkin sain kaikesta pähkäilystä huolimatta laitettua. On rotta varsinainen selviytyjä. Kunnes meidän Doris iski: hyvä, hieno, taitava koira! 

Mutta? - onko tämä enää koti, kun rotat hyppivät seinille? Pitäisi luopua kompostoreista ja lintujen ruokinnasta, ei käy. Naapurikartanossa käy rottapartio kuukauden välein - ehkä ne karkaavat sieltä tänne väljemmille vesille.

OK, lopetan tämän iljetyksen nyt. Mutta: meidän pikkuinen, sydänvikainen borderterrieri Doris on sankari - sitä ei voi kukaan kieltää, eihän?!? Se sama koira, joka edellisessä postauksessani pentuna katsoo Jussia syvälle silmiin...